Kuva: Tuula Heikkinen / Studio Adessa
Noniin, nyt on hetki taas aikaa istahtaa ja sepustaa lauantainen
näyttelykäynti tapahtumineen hieman tarkemmin läpi. En tiedä että kiinnostaako
ketään näitä lukea, mutta jos ei muuta, niin tämä blogi toimii minulle ainakin
ns. päiväkirjana jonka merkintöihin on sitten myöhemmin mukava palata. :)
Pitkä sepustus nyt kuitenkin luvassa, toivottavasti jaksatte lukea.
Eli siis. Saavuimme paikalle kiireellä ja kurvasimme Myyrmäkihallin
parkkipaikalle aika tasan 10 minuuttia ennen eläinlääkärintarkastuksen
päättymistä. Joten äkkiä vaan kissa ja tavarat autosta ulos, kärryyn ja menoks.
Lopputuloshan oli se, että oltiin hädin tuskin päästy Myyrmäkihallin ovesta
sisälle, kun kiireessä ilmeisen epätasapainoisesti pakattu kärry tuulikaapin
röpelöisellä kumimatolla kiepsahti nurin. Ei kun kärry pystyyn ja askel
eteenpäin ja kärry taas nurin. Kissa kopassa kärryssä alimmaisena ihan mukkelis
makkelis ja kissan rokotuskortit ja sirutustodistukset pitkin Myyrmäkihallin
tuulikaappia. Eipä alkanut hyvin tämä näyttelyreissu, ajattelin.
Noh, eläinlääkärintarkkiin kuitenkin ehdittiin ja asiat menivät siltä osin
lopulta hyvin. Meikäläinen tosin näyttelyamatöörinä ei meinannut älytä
ilmoittaa kissaansa ilmoittautumispisteessä paikalle saapuneeksi, joten
sihteeristössä meinattiin aluksi merkitä Tepukainen ABS:ksi (eli
poissaolevaksi). Onneksi tämä asia saatiin Petran suosiollisella avustuksella
korjattua heti alkuun, kiitos Petra!
Näyttely oli jälleen ns. euromallinen, joka käytännössä tarkoittaa sitä että
näyttelyhäkit ovat suorien rivien sijaan ns. kehissä ja kissoilla
näyttelyhäkissä molemmat päädyt auki, ilman verhoa. Euromalliin asetetut häkit
olivat kieltämättä väljemmät ja mukavemmat yleisölle kulkea kuin esim.
viimeisimmässä SUROK:n näyttelyssä olleet "tavalliset rivistöt",
mutta huomasin että Tepukaista kyllä hermostutti kun molemmat päädyt olivat
ilman verhoa ja olemattomalla suuntavaistolla varustettu emäntä meinasi
useampaan kertaan eksyä häkkikehien välissä sukkuloidessaan. :D
Tämä yhdistettynä siihen, että kärryt olivat tosiaan kaatuneet useampaan
otteeseen kissan ollessa kyydissä, oli säikäyttänyt sekä kissan että emännän
(emännän ehkä enimmäkseen :D) ja ajattelin yhä kasvavin kauhun tuntein että
mitäköhän tästä näyttelypäivästä oikein tulee.
Onneksi meillä on näyttelyverhot joilla saa vetoketjulla toisen päädyn aina
välillä kiinni, vaikkei sekään vaihtoehto yksioikoisesti Tepukaista
miellyttänyt. :D Sen kun piti saada kuitenkin tietää että mitä se emäntä
siellä häkin toisella puolella nuohoaa ja vaikka häkin oviluukun puoleinen
pääty oli verholla peitetty, niin eipä aikaakaan kun sieltä
alta Tepukaisen naama pilkisti. :D
Noh, siinäpä sitten palloiltiin ja odoteltiin arvostelun alkua. Kissa oli
näennäisen rento, mutta euroverhot sitä selkeästi hieman ahdisti. Ei siis ollut
ihan niin sataprosenttisen rento kuin viime SUROK:n näyttelyssä, mutta ei
kuitenkaan mikään jäykkä stressipallokaan. Siinä olikin sitten samalla
aikaa tutustua hieman päivän kilpakumppaneihin, eli muihin pitkäkarvaisiin
kotikissapoikiin ja siinä kun katselin Jeremiasta, Kenkkua ja muita komistuksia,
tulin siihen tulokseen että eipä meillä taida juurikaan mahkuja pärjäämiseen
olla. Tosin en ihan älyttömän harmissani osannut asiasta olla, koska olen
alusta asti ollut tässä touhussa mukana leikkimielellä ja sillä asenteella
ettei voitto todellakaan ole tärkeintä. Tärkeintä on hauska harrastus jonka
kylkiäisinä niin emäntä kuin kissakin saa kokemusta ja oppia erilaisista
tilanteista.
Lopulta tuli pitkäkarvaisten kotikissapoikien vuoro lähteä arvosteluun ja
niinpä minäkin nappasin Tepukaisen kainaloon. Olen aina aikaisemmin raahannut
kissan arvosteluun kuljetuskopassa, mutta viimeksi Tepukainen ei millään olis
halunnut mennä kuljetuskoppaan ja siitä meinas tulla pienoinen tappelu, joten
ajattelin että on pienempi stressi kaikille jos vaan nappaan kissan kainaloon
ja eikun menoks.
Tuomari oli Ireneusz Pruchniak (PL), aivan äärettömän perusteellinen
tuomari. Hän ei pitänyt mitään kiirettä kun kävi kissaa läpi, väänteli ja
käänteli, tunnusteli ja väänteli vielä hieman lisää. Voin sanoa että tämä on
ensimmäinen kerta kuin yksikään tuomari on näin perusteellisesti arvostelussa
kotikissaa tutkinut ja hän kyllä selkeästi oli asiaansa vihkiytynyt
kotikissojen ystävä.
Tepukainen piti perinteistä jurnutustaan, muttei näyttänyt mitään
räjähtämisen merkkejä. Tuntuu että tuomari oikein testasi että räjähtääkö kissa
vai ei, väänteli ehkä hieman ekstraakin testatakseen. Ja kissa ei räjähtänyt.
Tuomarilta saatiin suullinen arvio siinä samalla kun hän arvosteluseteliä
kirjoitti ja kyllä lämmitti mieltä, yleisvaikutelmasta ja kunnosta tuli hyvää
palautetta (kissan jurnutuksesta huolimatta :D), samoin turkin
tekstuurista.
Pruchniak itse on I, II ja III -kategorioiden tuomari, eli asiantuntija
ja Tepukaisen päätä ihmetellessään totesi profiilin olevan suorahko, hieman
norjalaisen metsäkissan tyyppinen. Tämä ei ollut mikään uusi asia, eikä ensimmäinen
kerta kuin tästä on sanottu. MUTTA kun Pruchniak vielä mainitsee että pää
on myös hieman siperiankissatyyppinen, niin saatiin sellainen kommentti mitä ei
vielä koskaan ennen olla kuultu. :D Mutta kun kyseessä on kansainvälinen
tuomari joka kyseisiä rotuja tuomaroi, niin kyllähän minä uskon että sitä
siperiankissamaisuuttakin siellä on, vaikken sitä amatöörinä itse näekään. :D
Tuomari oli erittäin ystävällinen ja oli ihanaa kerrankin olla
arvosteltavana tuomarilla joka oikeasti panosti ja paneutui kunnolla myös
kotikissojen arvosteluun, eikä pitänyt mitään kiirettä tyyliin "äkkiä nää
tästä vaan alta pois että päästään paneloimaan OIKEITA kissoja".
Kun kaikki pitkäkarvaiset kotikissapojat olivat käyneet vuorotellen
tuomarin pöydällä, halusi Pruchniak vielä vertailla. Eli kaikki kissat riviin
esittäjiensä syliin ja vertailemaan. Niin ihania kuin meidän vieressämme olleet
Edvard ja Robert olivatkin, niin Tepukainen ei ihan ollut samaa mieltä
vaan jurnutusta kuului tasaisesti läpi vertailun. Emäntä siinä yrittää kädellä
peittää Tepukaisen katsekontaktia muihin kissoihin ja vähän jo häpeää silmät
päästään kun oma kissa on ainoa äänekäs koko luokassa. Tässä vaiheessa
viimeistään oli kaikki odotukset mistään menestyksestä jo haudatut ja ajattelin
että hyvää treeniä tämä kuitenkin meille on, niin kissalle kuin emännällekin.
Vertailu kesti melko kauan, sillä ennen kissojen laittamista järjestykseen
Pruchniak sanoi muutaman, koskettavan sanan meille kotikissaihmisille. Hän
kertoi että hänellä itsellään on kolme kotikissaa kotona, joiden lisäksi hänen
vaimonsa ruokkii säännöllisesti viittä kulkukissaa. Hän sanoi että kuinka on
hienoa nähdä että nämä kotikissat ovat saaneet kaikki hyvät kodit ja että
niiden kanssa käydään näyttelyissä ja pidetään hyvää huolta. Tuomari vaikutti
olevan oikeasti liikuttunut nähdessään arvostettuja ja hyvinhoidettuja
kotikissoja ja kyllä minäkin liikutuin hänen ihanista sanoistaan.
Sitten seurasi vertailu ja kissojen sijoittaminen
"arvojärjestykseen". Pruchniak sanoi että päätös kissojen
järjestyksestä on hänelle hyvin vaikea, sillä kaikki kissat ovat niin hienoja.
Hän kävikin pariin otteeseen kissat yksitellen läpi ennenkuin teki päätöksensä.
Hän aloitti nimeämällä ensin sijalle 1. sijoittuneen kissan, joka
ennakko-odotusten mukaisesti oli Jeremias. Sitten hän osoitti 2. sijalle
sijoittuvan kissan ja osoitti minua ja Tepukaista. Minä olin valmistautunut
viimeiseen sijaan ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen sillä yllätyin
aivan täysin että päästiin kakkossijalle heti ennakkosuosikki Jeremiaan
jälkeen. Tuli todella hyvä mieli, eikä hopea todellakaan ole häpeä!
Arvostelun jälkeen kissa hetkeksi häkkiin huilaamaan ja emäntäkin keräämään
voimia syömisen merkeissä. Päivä ei vielä ollut ohi, sillä olimme sopineet
paikalla olleen valokuvaajan kanssa että käymme kuvattavana sen jälkeen kun
arvostelu on ohi.
Ruoka- ja lepotauon jälkeen päästiinkin sitten vielä valokuvattavaksi
studio-olosuhteisiin. Kuvaajana toimi Tuula Heikkinen/ Studio Adessa ja tästä
kuvauksesta jäi kyllä niin ikään todella hyvä mieli.
Jälleen kerran oli havaittavissa Tepukaisen osalta samanlaista
käyttäytymistä kuin viimeksikin valokuvausstudiossa ollessa, eli kierteli ja
pyöri ja kiehnäs ympäri studiota, mutta valokuvattavana ei millään olis
malttanut olla. :D Noh, saimme asian ratkaistua niin että kuorrutimme
kuvauspöydän kissanminttusprayllä ja saimme täten kissan pysymään sen verran
pöydällä paikallaan että kuvat saatiin otettua. :D Löysipä Tepukainen lopulta
studiosta mukavan nukkumapaikankin, nimittäin valokuvaajan kamera (?) kotelon
joka oli juuri sopivasti kissanmentävä. :D
Kävimme kuvaajan kanssa vedokset saman tien läpi koneelta ja valkkasin
perinteisestä studiokuvasta hieman poikkeavamman ”tilannekuvan” teetettäväksi,
jossa Tepukainen oli liikekannalla ja kieli ulkona. :D Kuva oli hauska
tilannekuva ja osoittaa ettei studiokuvankaan aina tarvitse olla virallista
pönötystä.
Mukava päivä oli siis kaiken kaikkiaan ja nyt on taas kerätty paljon
erilaisia kokemuksia (niin kissa kuin emäntäkin), yksi uusi ruusuke, yksi
arvosteluseteli mukavalla sisällöllä ja yksi mukava ja ikimuistoinen
näyttelypäivä.
Emännällä on vaan pulmana että miten nuo Tepukaisen ruusukkeet saisi
seinälle esille silleen tyylikkäästi. Mä kun en halua sellaista seinän poikki
viritettyä siimaa johon ruusukkeet vaan ripustaisi riviin, eikä vitriinillekään
valitettavasti nyt ole tilaa. Jollain tapaa ois kuitenkin kiva saada noita
ruusukkeita sun muita palkintoja esillekin, mikäköhän olisi sellainen hyvä
ratkaisu? Ideoita?
Tähän mennessä ehkä mun silmääni miellyttävin ajatus oli erään ihmisen
esittämä idea ns. vitriinikehyksistä, eli syvistä kehyksistä joihin noita
ruusukkeita sais kehystettyä. Tätä ideaa pitänee kehittää eteenpäin, sillä
tokihan ruusukkeita pitää esitellä kun niitä kerran on saatu. :D
EDIT: Tää blogi ei nyt ihan toimi niinkuin pitäisi... jokaisen hymynaaman tilalle laittaa kirjaimen "J", eikä mulla oo hajuakaan että miksi. Pöh! >:(