Kuten ehkä on jo tullut ilmi, niin olemme Hiski -kissan kanssa harjoitelleet pieniä temppuja ihan omaksi (niin kissan kuin emännänkin) iloksi.

Hiski on siis ensimmäinen kissa jonka kanssa varsinaisesti näitä temppuja olen treenannut, aiemmin olen opettanut temppuja kesyrotalle. Koiraa en ole koskaan omistanut.

Kissan oppimisprosessi on kiinnostanut minua jo pitkään ja on ollut onni että kohdalle on osunut sellainen kissa, jonka kanssa näitä asioita on mahdollista käytännössä harjoitella. Kaikki kirjoittamani perustuu ainoastaan omiin kokemuksiini kissan opettamisessa, eikä tämä siis ole mitään kirjaoppia, vaan ihan omia näkemyksiäni, mielipiteitäni ja kokemuksen opettamia käytännönasioita. Toivottavasti näistä kokemuksista ja pohdinnoista on jotain apua muillekin jotka pohtivat kissojensa kanssa temppuilun aloittamista, vaikken itse mikään ammattilainen olekaan.

Hiski osoitti ihan alkuun itse kiinnostuksensa temppujen tekoon ja osoittautuikin todella nopeasti oppivaksi ja tietoa omaksuvaksi kissaksi. Yllättävän kauan kerrallaan Hiski jaksaa myös keskittyä temppujen tekoon, ottaen huomioon että perusluonteeltaan se on villihkö hulivili, ns. jokapaikanhöylä, joka liikkuu paikasta toiseen äänen nopeudella.

Ihan ensimmäisiä juttuja joita opeteltiin oli istuminen, kahdelle jalalle nouseminen ja ylävitosen heitto etutassulla. Huomasin, että oli kätevämpää, kun yhdisti jonkin toivotun teon (esim. istuminen) johonkin käsimerkkiin, joka antaa kissalle signaalin siitä mitä sen toivotaan tekevän.

Esimerkkinä: 

Kuinka Hiski oppi istumaan?

Huomasin, että jotkin kädellä tehdyt liikkeet aiheuttivat kissassa tietyn reaktion ns. automaattisesti. Kun vein käden nyrkissä kissan pään yläpuolelle (herkkupala nyrkin sisällä/hyppysissä), se istui nähdäkseen paremmin käteni. Alkuun tein tämän liikkeen kädelläni hyvinkin liioitellusti käden nyrkissä kissan pään yläpuolelle vieden ja palkkasin kissan heti kun se istui. Samalla toistin sanallista pyyntöä "istu".

Kun Hiski oli oppinut yhdistämään tämän käsimerkin tiettyyn tekoon ja siitä välittömästi seuraavaan palkintoon, pystyin viemään käsimerkkiä vähitellen vähäeleisempään suuntaan ja nyt käsimerkiksi "istu" pyynnölle riittää, kun kättä pitää rinnan päällä nyrkissä ja heilauttaa sitä nopeasti ranteen avulla hieman eteenpäin. Enää siis ei ole tarvetta suurieleiselle käsimerkille, mutta alkuun se oli hyvinkin tarpeellinen selkeytensä vuoksi.

Alkuun pidin palkinnoksi tarkoitettua herkkupalaa samassa kädessä jolla annoin käsimerkin, nyt annan käsimerkin yleensä oikealla kädellä, herkkupalan odottaessa palkkaamistilannetta vasemmassa kädessä.

Hiskille opetteluvaiheessa paras motivaattori on ruoka (samaa kuivanappulaa mitä löytyy omasta ruokakupistakin), mutta jo opittujen temppujen kanssa palkinnoksi kelpaa myös leikkituokio lempilelun kanssa tai paijaus ja kehu. Jokaiselle kissalle tulee löytää se sopivin motivaattori, toisille se on ruoka ja toisille se on rapsutus. Kaiken edellytys on kuitenkin se, että palkkaus ja motivointi on kohdallaan ja vaatii erityistä huolellisuutta löytää juuri omalle kissalleen paras motivointitapa.

Toinen tärkeä seikka on pitää temppuhetket mieluisina. Tämä tarkoittaa siis sitä, että temppuhetket lopetetaan ennenkuin kissa ehtii turhautua, niin että temppuiluista jää hyvä mieli niin kissalle kuin omistajallekin. Itsellä on periaate että temppuhetki lopetetaan aina onnistumiseen ja jos joku uusi temppu ei ole onnistuakseen, niin lopuksi tehdään joku vanha ja takuuvarma temppu, siitä palkataan ja homma lopetetaan siltä erää siihen. Näin tuokio loppuu onnistumiseen.

Hevosten kanssa toimiessani olen oppinut kuitenkin sen, että jos joku asia ei ota onnistuakseen, niin on parempi lopettaa siltä erää ja yrittää myöhemmin uudestaan, kuin väkisin jäädä junnaamaan turhauttaen samalla itsensä ja eläimen. Kun turhautuminen tulee mukaan kuvioihin, menee kaikki epämiellyttäväksi ja tätä tulisi välttää. Itse pyrin kuitenkin, jos vain mahdollista, päättämään tempputuokiot onnistumiseen.

Tärkeää on myös, kuten sanottu, edetä pienin askelin eteenpäin. Jokainen varmasti osaa lukea omaa kissaansa sen verran, että näkee jos se hämmentyy tai jos siltä vaaditaan liikaa. Itse huomasin tämän Hiskissä, kun yritimme opetella peruuttamista ja peruuttaminen onkin nyt unohdettu toistaiseksi harjoiteltavien temppujen listalta.

Miten Hiski oppi nousemaan kahdelle jalalle, entä heittämään ylävitosen?

Harjoitusvaiheessa on siis tärkeää palkata kissa pienestäkin eleestä oikeaan suuntaan.

Itse aloitin Hiskin kanssa "ylävitosen" (kissa istuu ja pyynnöstä "paiskaa tassua" ihmisen kättä vasten) treenaamisen sillä, että opeteltiin nousemaan pyynnöstä kahdelle jalalle. Tämä toimi samalla periaatteella käsimerkin kanssa kuin istumaankin opettelu. 

Alkuun minulla oli siis herkkupala hyppysissäni, jota hypistelin kissan pään päällä niin, että se kuin itsestään nousi kahdelle jalalle tavoitellakseen herkkupalaa. Jokaisesta noususta välittömästi herkkunappi suuhun ja toistoja. Nyt käsimerkiksi riittää kun pistän sormet yhteen kissan pään läheisyyteen ja "hypistelen" niitä, palkinnoksi tarkoitettu nappula on toisessa kädessä kuin millä käsimerkki annetaan.

Kun kissa oli oppinut kahdelle jalalle nousun, oli seuraavana vaiheena tassun ojennus. Tämä oli mielestäni hyvin tärkeä ja "pikkutarkka" vaihe, jolloin jokaisesta tassun kynnen ojennuksestakin oli tultava välitön palkkio, jotta kissa vähitellen yhdisti halutun "toiminnon" oikeaan asiayhteyteen.

Tässä lopullisen oikean toiminnon oppimisen kannalta olennaista oli kissan mukavuudenhalu ja halu päästä mahdollisimman helpolla. Kun kissa oli ruvennut jo järjestelmällisesti hieman tarjoamaan tassua seistessään takajaloillaan (mikä siis oli välivaihe tempun opettelussa, tavoitteena oli siis saada kissa tarjoamaan tassuaan itsuen), se mukavuudenhaluisena ei erään kerran jaksanutkaan nousta takajaloilleen, vaan oikaisi sen vaiheen ja tarjosi tassua emännän kättä vasten suoraan istualtaan.

Tästä seurasikin välittömät kehut ja palkkaukset, eikä lopullinen temppu tämän jälkeen vaatinut montaakaan toistoa kun kissa sen oppi.

Tässä pääasiallisena signaalina toimii myös käsimerkki, sivuttain avonainen kämmen jota vasten kissa oman tassunsa sitten läpsäisee.

Kuinka Hiski oppi pussaamaan?

Näiden temppujen oppimisen sujuttua yllättävänkin nopeasti tuli emännälle ensimmäinen tenkkapoo. Mitä opettaa seuraavaksi? Silloin tuli mieleeni yrittää hyödyntää Hiskin suurta puskemisvimmaa. Se on monesti puskenut avomieheltänikin silmälasit vinoon, joten ajattelin että sitä kautta voisi yrittää opettaa Hiskiä pussaamaan pyynnöstä, se kun on muutenkin niin kova pussaamaan.

Tämän tempun opettelu alkuvaiheissaan oli ehkä kasvissyöjäemännälle se epämiellyttävin, sillä palkintonappuloita piti viedä todella lähelle kasvoja ja suuta jotta kissa sai selkeän käsityksen siitä mitä nyt olisi tarkoitus tehdä.

Johdatin siis herkkunappuloilla kissaa kohti kasvoja ja aina palkka kun kissa puski naamaa edes jossain muodossa. Kissa kun pyrkii nenällään haistelemaan aina ensimmäisenä, niin herkkunappulalla voi vähitellen johdattaa kissaa nenä edellä niin, että kissan nenä kosketti ainoastaan huulia ja tämä siis kelpaa meille "pusuksi".

Temppuja opeteltaessa kissan oma-aloitteisuus on hyvä puoli, mutta jo opittujen temppujen suhteen käy usein niin, että kissa tempputuokion alkajaisiksi palkinnon toivossa yrittää ennakoida ja tarjoaa sekalaisessa järjestyksessä kaikki osaamansa temput.

Tällöin olen yleensä vain kärsivällisesti pyytänyt kissaa istumaan ja rauhoittumaan ja sitten pyytämään vielä jonkun iisin tempun, josta sitten palkataan. Tarkoituksena kun on, että jokin asia tehdään pyynnöstä ja siitä tulee palkinto, ei siitä että randomisti huidotaan tassuilla ennenkuin emäntä on ehtinyt sanoa mitään.

Kissan persoona ja temppujen oppiminen

Joku ammattikouluttaja on varmasti sitä mieltä että kissa kuin kissa oppii temppuja, mutta itse olen sitä mieltä että kissan persoonalla on suuri vaikutus temppujen tekoon ja sen mielekkyyteen.

Meillä Hiski -kissa on osoittanut selkeää intoa ja taipumusta temppuiluun kuin Elmo ja täten Elmo on saanut olla suht rauhassa näistä temppuasioista (joskus kokeilin että mikä sen asenne asiaan on kun se tuli paikalle norkoilemaan kesken minun ja Hiskin tempputuokion).

Elmo kuitenkin oppii ulkoilun kylkiäisinä tulleet ns. käytännölliset asiat melko helposti ja ulkoilu onkin sitten taas kaikkinensa puolestaan emännän ja Elmon välistä kahdenkeskistä laatuaikaa, kun sitä taas ulkona viihtymättömän Hiskin kanssa on nämä temppuilut.

Pääasia siis mielestäni on löytää itselle ja kissalle se sopivin tekemisen muoto, oli se sitten ulkoilu tai temppujen treenaaminen. Kaikki omistajan ja kissan välinen yhteinen tekeminen vahvistaa kissan ja ihmisen välistä sidettä, mitä se tekeminen sitten ikinä onkaan :)

Yleisesti kissan kouluttamisesta

Vältän yleensä viimeiseen asti kissan ja koiran vertaamista keskenään, sillä se on aiheuttanut mielestäni aivan liikaa väärinkäsityksiä kissojen suhteen, eikä aina niin kissan kannalta hyvällä tavalla. Syynä kissan ja koiran keskinäiseen vertailuun lienee lajien lähes yhdenvertainen suosio lemmikkeinä ja täten niitä ajaudutaan helposti vertaamaan keskenään, vaikka ne eivät mielestäni ole vertailukelpoisia keskenään. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tee kummastakaan lajista huonompaa kuin toinen, vaan kertoo vain siitä, että kyseessä on kaksi aivan eri eläinlajia.

Tässä kuitenkin käytän jonkinasteisena "lievänä" vertailukohteena koiraa, jotta ihmiset ymmärtäisivät että kissa ei ole koira, vaan ihan oma lajinsa omine lajityypillisine ominaisuuksineen. Monet negatiiviset mielipiteet kissasta kun juontavat jollain tavalla siihen, että "kissa ei ole koira" (kissa on ns. itsenäisempi kuin koira jne. jne.) ja sitä näkökulmaa tahtoisinkin itse hieman avartaa ja auttaa ihmisiä näkemään kissan omana ja koirasta irrallisena lajina.

Tämä ei ole myöskään väheksyvää koiria kohtaan, itse pidän koirista todella paljon, vaikken itse sellaista omistakaan.

Itse käytän kissan temppuilujen yhteydessä mielummin sanaa "pyyntö" kuin sanaa "käsky", sillä kissan kanssa ei näissä temppuasioissa voi olla niin ehdoton ja periksiantamaton kuin koiran kanssa.

Tähän löytyy syyt jo sieltä muinaisesta historiasta, jonka aikana kissa on domestikoitunut rinnakkaiseloon ihmisen kanssa.

Siinä missä koira on elänyt hyvin tiivistä yhteiseloa ihmisen kanssa, on kissan työskentely ihmisten asutuksen läheisyydessä on ollut huomattavasti itsenäisempää (hiirien pyydystäminen ilman ihmisen välitöntä läsnäoloa) ja ihmisten hengailu lähistöllä ja ihmisiin tottuminen ja tätä kautta kesyyntyminen on ikäänkuin tullut siinä sivussa.

Täten domestikoitumisen lähtökohdat ovat jo sinänsä olleet niin erilaiset, kuten myös kissan "rooli" koiraan nähden, puhumattakaan ominaisuuksista lajina, jotta myöskään lähtökohdat työhaluun (työntekohalu ihmisen kanssa), motivointiin ja kouluttamiseen ovat erilaiset.

Tämä on mielestäni myös hyvä lähtökohta tiedostaa, kun pohtii kissan "kouluttamista" ja sitä, mitä kissaltaan voi ylipäätään vaatia.