Uusi vuosi toivotettiin täällä tervetulleeksi rauhallisissa merkeissä. Täytyy olla kiitollinen ja tyytyväinen että täällä päin (ainakin tällä kertaa) noudatettiin noita raketteihin liittyviä lakeja melko kuuliaisesti ja pauke oli täällä melko maltillista ja tapahtui lain määräämissä aikarajoissa.

Kissat suhtautuivat raketteihin jokainen omalla tavallaan. Meillä kissat oli kaikista rauhallisimpia silloin kun me ihmiset pidimme mekkalaa (minä, tuo mies ja yks kaveri istuttiin täällä iltaa), mutta heti kun tuli hiljaista, niin kissatkin tulivat levottomiksi. Siispä mekkaloitsimme täällä (ihan selvin päin) hyvällä omallatunnolla, kun sillä kerran oli kissoihinkin positiivinen vaikutus. :D 

Elmo oli alkuillasta ihan lälläri, hiippaili täällä matalana ja silmät ymmyrkäisinä ja korvat vinhasti heiluen sätkyi jokaista kuulemaansa pamausta. Yritti kovasti myös nukkua coolina, mutta teki sen silmät auki ja kokoajan sellainen järkyttynyt ilme kasvoillaan. Mutta kun kello löi kaksitoista ja se kunnon pauke alkoi, niin Elmo vaan katseli raketteja ikkunasta silmät lautasina.

Hiskiä taas kiinnosti ja pelotti samaan aikaan, eikä oikein tienny että miten päin ois pitänyt olla. Hirveesti ois niitä raketteja tehny mieli kattoa, mutta silti samalla pelotti. Hiski viettikin keskiyön vuodenvaihteen sängyn alla.

Tepukainen -rautahermo taas oli ihan EVVK, nukkui ihan lunkisti tuossa ikkunan vieressä kiipeilypuussa eikä korvaansakaan lotkauttanut paukkeille... Paitsi tietenkin sen piti rynnätä paukkeen saattelemana ovelle (oven läpi nuo paukkeet ilmeisesti kaikui ja kuului parhaiten kissan korvaan) ihmettelemään kun kerran isoveikkakin niin teki, eli paukkeita enemmän se reagoi muiden kissojen käytökseen. Tepu nukkuikin vuoden vaihtuessa sängyllä reporankana.

Tosin tuntuu että kaikista hysteerisin ja paukkuaroin meillä on emäntä. :D

Meidän nyt jo edesmennyt Nami -kissamme oli oikeasti paukkuarka. Se linnoittautui joka uuden vuoden aatto aina jo hyvissä ajoin sohvan sisälle (kyllä, sohvan rakenteisiin) ja kyyhötti siellä niin kauan että viimeisetkin paukkeet loppuivat. Vaikka olen tämänkin jälkeen nähnyt näitä pauketta jännittäviä kissoja, niin koskaan en toista samanlaista kuin Nami.

Nami tosin sai viimeiset vuotensa elää rauhassa tältä stressiltä, sillä sen kuulo huononi vanhimmiten niin, että oli käytännössä kuuro. Muutamana viimeisenä vuotena se sitten toivottikin uudet vuodet tervetulleeksi rauhallisissa merkeissä, kun ei kuullut paukkeita.

Miten teidän kissanne reagoivat uuden vuoden paukkeeseen? Ovatko hermona vai ottavatko lunkisti?

Oikein hyvää uutta vuotta 2011 kaikille, toivottaa: kissantassut ja palvelusväki.