Meillä on käynyt parina aamuna niin, että Elmo on bongannut seinästä jonkun sälekaihdinten välistä heijastuvan valopilkun ja ruvennut pyydystämään sitä. Pyydystipä se tuossa vähän aikaa sitten värisevää valoheijastumaa pimennysverhostammekin sillä lopputuloksella että verhossa on nyt somat kynnenrei'ät :D

Siitä saimmekin sitten idean, jota tiedämme muidenkin kissanomistajien käyttäneen. Marssimme kauppaan ja ostimme pienen laserosoittimen (turvallisuusluokitukseltaan melko turvallinen, eikä sillä osoiteta kissoja suoraan silmiin) ja siitä pienestä punaisesta valopisteestähän se riemu sitten repesi.

Ostimme alkuun halvan laserosoitin "avaimenperän" johon menee 3 kpl sellaisia pieniä "kellopattereita"... Tasan viikon päivät nämä patterit kestivät ahkeraa käyttöä ja nyt on ruvennut punainen piste siihen malliin haalenemaan, että ollaan ajateltu investoida isompaan ja kalliimpaan osoittimeen ja pitää tuon pienemmän nyt ikäänkuin "varalla".

Tuo laserosoittimen pieni, punainen jahdattava piste on saavuttanut suursuosion molempien kissojen keskuudessa ja etenkin on ilo nähdä kuinka se on saanut välillä melko vaikeasti motivoitavan Elmonkin innostumaan ihan täysillä. Olen ollut huomaavinani että tuon laserosoittimen ostamisen jälkeen Elmo olisi muutenkin helpommin innostettavissa leikkimään muillakin leluilla, aiemmin kun ei aina ole ollut niin hirveän innostunut ihmisen kanssa leikkimään (rallit kissakaverin kanssa kun on sitten aivan eri asia).

Kaikella on myös kääntöpuolensa ja huomasimme laserleikityksen lomassa, että Hiski ei tunne oman jaksamisensa suhteen mitään rajoja. Koskaan ennen en ole nähnyt kissan puuskuttavan ja läähättävän samalla tavalla kun Hiski läähätti sen jälkeen kun oli jahdannut punaista pistettä. Sen polkuanturat olivat tummanpunaiset ja kosteat, samoin nenä ja hengästynyt puuskutus vaihtui aika-ajoin selkeäksi läähättämiseksi suu auki. Me ei älytty että kissa tosiaan voisi juosta itsensä vaikka hengiltä (muiden lelujen suhteen kissat ovat itse aina lopettaneet kun ovat saaneet tarpeekseen) ja tämän episodin jälkeen sovittiinkin, että aina jos Hiski rupeaa vähänkin puuskuttamaan leikkiessään, niin leikki loppuu siltäerää siihen. Ei tee hyvää jatkuvasti juosta itseään läkähdyksiin ja Hiski kun ei näemmä itse niitä rajoja tuon punaisen pisteen kanssa osaa asettaa, niin se on sitten ihmisen tehtävä huolehtia ettei parka juokse itseään jatkuvasti ihan piippuun. Me ihmiset vaan emme osanneet aikaisemman leikkikäyttäytymisen perusteella mitenkään ennakoida tällaista, mutta nytpähän sekin sitten tiedetään ja osataan ottaa huomioon.

Aktivointipalloihin nuo ehtivät jo jossain vaiheessa kyllästyäkin, mutta eipä pallojen tarvinnut olla kuin muutaman päivän kaapissa, kun niihin tauon jälkeen suhtaudutaan taas samanlaisella innolla kuin aikaisemminkin.

Hiski etenkin on kunnostautunut myös ulkoilussa ja siitä on tullut oikea sissi, mitä tulee tuohon lumeen ja sen määrään. Nykyään sitä ei haittaa yhtään vaikka lunta olis kuinka paljon, se vaan rämpii tyytyväisenä oman reittinsä takapihalla ja tulee sitten kuistille hetkeksi ihmettelemään ennenkuin haluaa sisälle. Tässä talvessa on se hyvä puoli, että kissat eivät lumen määrän takia pääse karkuun tuolta takapihalta. Täten olen uskaltanut päästää ne ilman henkseleitäkin tuonne pihalle käppäilemään niin, että itse vahdin koko ajan ikkunassa niiden edesottamuksia. 

Kesäksi on suunnitteilla rakentaa ulos takapihan ovemme kohdalle pieni "tuulikaappi", eli verkosta ja tukipylväistä muodostuva noin neliön kokoinen ovellinen "koppero", joka helpottaa tuulettamista kesällä ja vaikkei kovin tilava olekaan, niin antaa kissoille myös vapautta ihmetellä verkon takaa ulkomaailmaa. Varsinaista ulkotarhaa kun meillä ei tällä havaa ole mahdollista noille rakentaa, niin jonkinlainen kompromissi sitten on kai tämäkin ja helpottaa ja mukavoittaa sekä kissojen että ihmisten kesäelämää :)